tiistai 21. kesäkuuta 2011

Metro 2033

Vuosi 2033. Ydinsodan jälkeisessä maailmassa ihmiskunnan rippeet elävät Moskovan metrotunneleissa. Metroasemat ovat muuttuneet kaupungeiksi, jotka käyvät jatkuvaa kamppailua linjojen hallinnasta ja elintilasta, solmivat kauppaliittoja ja kumppanuussuhteita tai sotivat keskenään. Pimeydessä on myös uusia organismeja, jotka uhkaavat ihmiseloa.


 Maanpäällinen sivilisaatio on menneisyyttä, muistojen ja myyttien maailma. Maanpintaa kansoittavat radioaktiivisen säteilyn aikaansaamat erilaiset kammottavat eliöt. Maanalaisen maailman sankarit, stalkerit, ovat ainoita, jotka henkensä uhalla nousevat suojapuvuissaan maan pinnalle hakemaan elämälle välttämättömiä tarvikkeita, kuten polttopuita tai lääkkeitä. Maanpinnalta on laskeutumassa tunneleihin uusi, kammottava uhka, jonka vuoksi nuori Artjom, kirjan päähenkilö, joutuu matkaamaan läpi metron viedäkseen viestin tarunhohtoiseen Polikseen.

                                          Kirjan sisäkannessa on myös kartta! Parhautta :)
 
Tarina on ahdistava, selkäpiitäkarmiva, upea ja täysin koukuttava! Moskovan metrotunnelit luovat loistavat puitteet dystopialle, joka on samalla aikaa realistinen kuvaus ihmisyyden raadollisesta puolesta ja katsaus aatehistoriaan  ja ihmisten tarpeeseen uskoa johonkin "suurempaan". Kirjassa sekoitetaan myös onnistuneesti unen ja todellisuuden rajoja. Vaikka lukija tietää Artjomin uneksivan, mahdollistaa todellisuuden materian hajoaminen tarinan virtaamisen ei-lineaarisella tavalla. "Todellisuudesta tulee yhtä haalistunutta kuin unista, kuin tulevaisuutta tai mahdollista menneisyyttä koskevista ajatuksista."

                                  Ei ihan Moskovan metro, mutta tunnelit on aina pahaenteisiä.
 
 Dmitri Gluhovskin Metro 2033 on niitä kirjoja, joihin uppoutuu niin täydellisesti, että se kaihertaa ajatuksissa ja unissa vielä pitkään varsinaisen lukukokemuksen jo päätyttyä.

 "Artjom istui järkyttyneenä paikallaan ja koetti miettiä mihin hänen kuvitelmansa loppuivat ja mistä todellisuus alkoi, jos senkaltaiset tuntemukset edes saattoivat olla todellisia. Hyvin hitaasti hänen mielensä täyttyi katkeruudella siitä, että hän oli ollut askeleen päässä valaistumisesta, todellisesta valaistumisesta, mutta ei ollut lähtenyt, ei ollut uskaltanut lähteä tunnelin eetterin vietäväksi. Nyt hän tulisi vaeltamaan loppuelämänsä pimeydessä vain siksi, että oli pelästynyt oikeaa tietoa."
  Dystooppisesti sivuhorinoi T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti