lauantai 30. marraskuuta 2013

Kaksi hyvää kirjaa

Melkein voisin todeta, että ainakin yhden tokipiiriläisen ns. suomi-kammo on nyt selätetty! Onnistuin nimittäin lukemaan en vain yhden, vaan KAKSI hyvää suomalaista kirjaa. Nämä kirjat tosin menevät Sivuhorinoiksi, sillä kukaan tokipiiriläisistä ei käyttänyt näihin valitsemisvuoroaan (valitsemme siis vuorotellen kirjan, jonka kaikki lukevat, ja sitten siitä keskustellaan). Varsinainen tokipiiri-kirja, E:n valitsema Kvanttivaras on minulla tietysti vielä lukematta. Toivottavasti hyvien suomalaisten teosten putki jatkuu sen myötä.

1. Sielut kulkevat sateessa / Pasi Ilmari Jääskeläinen

Kirja suorastaan imaisi mukaansa. Jonkinlainen taustajännite pysyi alusta alkaen, ja lukijan oli vaikea laskea kirjaa käsistään. Kirjailijan näimme aiemmin Helsingin Kirjamessuilla, mutta kirja ei oikeastaan tarvinnut sympaattisesta kirjailijasta tulleita "lisäpisteitä", sillä se oli pelkästään kirjanakin oikein hyvä. Sielut kulkevat sateessa on täynnä maagista realismia ja mystiikkaa, "tämä voisi tapahtua minulle" -tunteella pohjustettuna, ja onpa siinä esitetty ratkaisu myös siihen, mitä Taivaasta voisi löytyä. Ainoa, jolle kirjaa suosittelisin varauksella, olisi joku, joka on nuorempana päätynyt aborttiin. Kokonaisuudessaan pidin siitä, että kirja oli pelottava. Ja erityisen karmivina pidin niitä sateessa kulkevia sieluja!

2. Puhdistus / Sofi Oksanen

Puhdistus sai minut kiukkuiseksi - ei kiukkuiseksi kirjailijalle eikä teokselle, joka ansaitsee kaikki saamansa kehut, vaan kiukkuiseksi miehille, jotka harjoittavat alistamista ja väkivaltaa muita, erityisesti naisia kohtaan. Päähenkilöt olivat kokeneet kaikenlaista, raiskauksia, hyväksikäyttöä ja pelkoa. Juonikuvio oli jonkinverran monimutkainen, ja tarinan myötä paljastui palasia. Ja vasta tarinan loputtua, ns. liitteistä paljastui jotakin, jota en osannut edes epäillä. En itse tunne juurikaan Viron historiaa, mutta tämän kirjan myötä olen edes vähän viisaampi. Viisaampi olen myös sen suhteen, miksi Puhdistus on niin suosittu. Se on hyvä kirja!

- M.